Finnish Huma blog

Kuusi huonon työympäristön tunnusmerkkiä

Kirjoittanut Mathias Linnerud | Sep 9, 2022 2:36:31 PM

Onko työympäristösi huono? Tässä kuusi (ei ehkä itsestään selvää) tunnusmerkkiä

Työssä viihtyminen ei ole itsestäänselvyys, mutta jokaisella on oikeus ympäristöön, jossa häntä ei kiusata eikä syrjitä. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen kuulemme tapauksista, joissa työntekijä on joutunut jäämään pitkälle sairauslomalle työpaikkakiusaamisen vuoksi. Ja suuryrityksistä, joita vastaan on uhattu nostaa joukkokanteita työntekijöiden huonon kohtelun vuoksi. Tai tärkeistä toiminnoista, joissa on jatkuvasti irtisanoutumisia kiusaamisen vuoksi.

Mutta eihän asian pitäisi olla niin. Kaikki nämä esimerkit kertovat huonosta työympäristöstä, ja sellaisia todella on – myös Suomessa. Tutustutaanpa muutamiin (ei niin itsestään selviin) tunnusmerkkeihin, jotka on hyvä tunnistaa, jos epäilet työympäristösi olevan huono.

Kuusi huonon työympäristön tunnusmerkkiä:

1. Työntekijät ovat hiirenhiljaa kokouksissa

Tyypillinen merkki huonosta työympäristöstä on, että kokoukset muistuttavat esimiehen monologia. Työntekijät eivät uskalla ilmaista mielipiteitään tai kyseenalaistaa ehdotuksia eri tehtävien hoitamisesta. Näkemykset tulevat usein ilmi työtovereiden välisissä keskusteluissa vasta kokouksen jälkeen, mutta silloin voi olla liian myöhäistä. Hyvä keskustelu tuottaa tavallisesti parhaat ratkaisut, mistä pääsemmekin seuraavaan tunnusmerkkiin.

2. Erimielisyyksiä ei ole

Tämä saattaa kuulostaa ihannetilanteelta: ystävyys kukoistaa ja kaikki on hyvin. Erimielisyyden puute työpaikalla on kuitenkin merkki huonosta työkulttuurista. Kyse on pitkälti samasta asiasta kuin edellä käsitellyssä tunnusmerkissä. Eli työntekijät eivät uskalla ilmaista mielipiteitään. Näin käy usein, jos kulttuuri perustuu yksinvaltaiseen johtoon. Lopputuloksena työntekijät saattavat toimia tavalla, jonka he eivät tosiasiassa usko olevan yrityksen edun mukaista. On tietenkin kurjaa joutua toimimaan vastoin omia tuntemuksiaan, sillä jokainen haluaa tehdä parhaansa. Lisäksi itsellä saattaisi olla parempi ratkaisu, joka ei koskaan näe päivänvaloa.

3. Energiataso on matala

Muistuttavatko työtoverisi pikemminkin zombilaumaa kuin motivoituneita työntekijöitä? Tuijottavatko he näyttöpäätettä tyhjin katsein? Onnittelut! Työskentelet huonossa työympäristössä! Siihen voi olla monia syitä, mutta yleisimmät niistä ovat ylityöt, työn ja vapaa-ajan epätasapaino ja vähäiset mahdollisuudet saada esiin omia ideoita ja näkemyksiä.

4. Selkeää visiota ei ole

Miksi teemme tätä? Miksi olen täällä? Näitä kysymyksiä ei mielellään esittäisi itselleen. Kun selkeää visiota ei ole, työntekijöillä ei ole hyvää syytä tehdä työtään hyvin. Mihin suuntaan ohjata, jos ruoria tai majakkaa ei ole? Voisinpa vastata siihen.

5. Uusia ja tuoreita ideoita ei synny

On myytti, että paras taide syntyy kärsimyksestä. Päinvastoin – on huomattavasti vaikeampaa olla luova, jos henkinen vointi on huono. Siitä tulee äkkiä ongelma, varsinkin jos työssä vaaditaan luovuutta ja innovatiivisuutta. Eikä siinä kaikki: se on myös merkki huonosta työympäristöstä!

6. Huonot tuolit

Tämä ei kenties ole yhtä tyypillinen merkki huonosta työympäristöstä kuin muut tekijät. Se on kuitenkin yhtä tärkeä, sillä se voi vaikuttaa sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Kyse voi olla heikkolaatuisista epäergonomisista huonekaluista, huonosta valaistuksesta tai huonosti suunnitellusta sisustuksesta.

Vaikka tällaiset tekijät eivät liitykään välittömästi työkulttuuriin, ne aiheuttavat pitkälti samanlaisia ongelmia kuin varsinainen huono työympäristö. Jos istut kumarassa koko päivän, fyysisiä kipuja alkaa ilmetä vähitellen. Kun jatkat kumarassa istumista, nuo fyysiset kivut alkavat vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin. Asia todella on niin yksinkertainen, joten pidä huoli, että työtovereillasi on mahdollisuus mukavaan istuma-asentoon toimistolla.

Toivottavasti vältyt näiltä ongelmilta.

Selkeiden tunnusmerkkien luetteloa olisi voinut jatkaa, mutta tämä riittäköön tältä erää. Tällä kertaa keskitymme seikkoihin, jotka eivät ehkä heti tule mieleen ajatellessa työpaikkakulttuuria.

Jos jokin tässä mainituista tunnusmerkeistä tuntuu tutulta, todennäköisesti työympäristössäsi on muutakin vialla (myös sellaisia seikkoja, joita emme maininneet). Nämä tekijät nimittäin usein vaikuttavat toisiinsa välittömästi tai välillisesti. Jos työskentelet huonossa työympäristössä, annamme vielä yhden neuvon: ansaitset paljon parempaa!