5 yleistä kysymystä, jotka kannattaa esittää työhaastattelussa

Useimmat hakijat odottavat, että heille esitetään kysymyksiä työhaastattelussa. Siksihän hakijoita kutsutaan haastatteluun! Työhaastattelu on kuitenkin myös hyvä tilaisuus esittää kysymyksiä, jotta työnhakija voi tutustua työnantajaan paremmin.

JTyönhaku on aina jännittävää! Olet pukeutunut parhaimpiisi, ottanut hyvän ryhdin ja tulet haastatteluun nöyränä. Kahvia on tarjolla ja keskustelu voi alkaa. Haastattelun aikana esitetään monia kysymyksiä, joihin pyrit vastaamaan mahdollisimman hyvin. Mutta vaikka tarkoituksena on saada sinulta vastauksia, voit itsekin kysellä.

Esittämällä kysymyksiä työhaastattelussa voit osoittaa olevasi motivoitunut ja että todella haluat työpaikan. Siten työnantaja voi oppia tuntemaan sinut paremmin ja päättää, oletko oikea henkilö tehtävään. Kokosimme viisi kysymystä, joiden avulla voit herättää tulevan esimiehesi mielenkiinnon ja saada tavoittelemasi työpaikan.

Esittämällä nämä kysymykset voit jäädä työnantajan mieleen!

1. Miltä tyypillinen työpäivä näyttää yrityksessänne?


Mennessäsi työhaastatteluun todennäköisesti tiedät, millaisia tehtäviä työhön kuuluu. Ethän hakisi paikkaa, josta et tiedä mitään. Työnantaja pitää lyhyen esittelyn haastattelun alussa, mutta ehkä haluat tietää lisää.

Työskennelläänkö organisaatiossa enimmäkseen tiimeissä vai itsenäisesti? Mikä on tavanomainen työaika toimipisteessä? Tällaisilla kysymyksillä voit osoittaa olevasi kiinnostuneempi paikasta kuin jotkut muut haastatellut. Näin ilmaiset olevasi kuin luotu tehtävään ja haluavasi olla mahdollisimman hyvin valmistautunut mahdolliseen uuteen työhön.
 

 

2. Voitko toistaa kysymyksen?


Yksi tärkeimmistä tehtävistäsi työhaastattelussa on olla kiinnostunut ja kuunnella tarkasti, mitä sinulle sanotaan. Voi toki käydä niin, että et kuule tai ymmärrä kysymystä. Ei kuitenkaan syytä huoleen! Kysymys voi tuntua hankalalta monesta syystä, eikä syy ole välttämättä sinussa.

Jos kysymys jäi epäselväksi, voit hyvin pyytää haastattelijaa toistamaan sen. On parempi saada selvennys asiaan kuin antaa huono vastaus väärinymmärryksen vuoksi. Pyytämällä haastattelijaa toistamaan kysymyksen voit myös saada hengähdystauon, jos tarvitset aikaa vastauksen miettimiseen.

 

3. Millainen yrityskulttuuri on?


Olet hakenut työtä ja pääsyt haastatteluun, mutta ei ole itsestään selvää, että kyseessä on unelmatyösi – tai että ylipäänsä olet kiinnostunut. On luonnollista pohtia, sopisitko joukkoon ja viihtyisikö työssäsi, ja työpaikkakulttuurilla on siinä tärkeä rooli. 

Jos haluat lisätietoja työpaikkakulttuurista, saat lisätietoja täältä.

 

4. Minkä projektien parissa tulisin työskentelemään?


Tämä kysymys on tuhannen taalan tilaisuus osoittaa olevasi valmistautunut. Ennen haastattelua olet ehkä käynyt yrityksen verkkosivustolla tutustumassa sen toimintaan ja asiakkaisiin. 

Jos olet tutustunut yritykseen etukäteen, voit osoittaa kiinnostusta seuraavasti: ”Olen tutustunut aiempiin projekteihinne, ja teette yhteistyötä kiinnostavien asiakkaiden kanssa. Minkä asiakkaiden ja projektien parissa tulisin työskentelemään?” 

 

5. Mikä on rekrytointiprosessin seuraava vaihe?


Haluat työpaikan, ja koska olet päässyt haastatteluun, myös työnantaja on kiinnostunut sinusta. Siitä huolimatta kilpailu hakijoiden välillä on edelleen kovaa.

Kysymällä rekrytointiprosessin seuraavasta vaiheesta voit osoittaa kiinnostuksesi. Siinä sivussa voit yrittää selvittää mahdollisuuksiasi kysymällä, kuinka moni muu eteni haastatteluun. 

Tuntuuko kinkkiseltä? Tässä muutama vinkki!

Joskus voi olla vaikea tietää, mitä kannattaa ottaa esille työhaastattelussa ja mitä ei. Kokosimme muutaman asian, joiden suhteen kannattaa olla varovainen. Näiden kysymysten esittäminen saattaa olla sopivaa, mutta pääsääntöisesti kannattaa olla hieman varovainen.

Palkkakysymyksiä kannattaa ehkä välttää varsinkin ensimmäisellä haastattelukierroksella. Pahimmassa tapauksessa se voi antaa röyhkeän kuvan, mutta poikkeuksiakin on. Jos työnantaja kysyy palkkatoivetta, voit vastata parhaasi mukaan, vaikka se tuntuisikin hankalalta.

Useimmiten ei kannata esittää kysymyksiä, joihin on jo vastattu. Kuuntele siis tarkoin, mitä sinulle sanotaan, ja osoita kiinnostusta. Näin et todennäköisesti joudu esittämään kysymyksiä aiheesta, joka on jo kertaalleen käyty läpi. Kuten sanottua, kaikkiin sääntöihin on olemassa poikkeus. Jos haluat tietää jostakin asiasta enemmän tai jos tarvitset enemmän aikaa vastaamiseen, voit palata aiemmin käsiteltyyn aiheeseen.
 

Nyt olet toivottavasti saanut työpaikan. Seuraavaksi vuorossa on perehdytys. Täältä voit lukea lisää siitä, miten perehdytys sujuu mahdollisimman hyvin ja yksinkertaisesti.

Aiheeseen liittyvät julkaisut